Piipahdus Kaapin Jounin kentällä, leppoisia jokimaisemia ja pikkuisia hiekkarantapoukamia taukojen pitoon.
Ajankohta: 2.7.2021
Lähtöpaikka: Paltto Elämysretket, Lemmenjoen kylätie 100, Inari
Kohde: Lemmenjoen ylityspaikka Searitniva
Matka: 16.7km
Kesto: Noin 5h
Valmiina lähtöön. Lämmintä oli heinäkuisena aamuna noin + 20 astetta ja tuulta päivän mittaan 2-4m/s. Läksin liikkeelle kahdeksan maissa, jotta ehtisin Sotkajärveltä jokialueelle ennen tuulen voimistumista.
Njurkulahdesta lähtiessä oli vielä melkolailla tyyntä. Pohjoisen maisemat hivelivät silmää reissun alusta lähtien.
Aamuauringon valonsäteet eivät yltäneet vielä harjun takaa järvelle. Kokonainen auringonlasku oli nähty viimeksi toukokuussa.
Suunnistin ensin kohti Kaapin Jounin kenttää Sotkajärven pohjoisrannalla. Ensimmäinen yritys kenttään tutustumiseen oli edellisenä iltana, mutta tuulinen sää ja aallokon myllerrys saivat kääntymään takaisin kesken matkan.
Kaapin Jounin kenttä on vanhan saamelaissuvun asuinpaikka. Tilan perusti Menes-Antti eli Karhu-Antti, Antti Juhaninpoika Morottaja 1800-luvulla. Paikan tunnetuin asukas oli Jouni Aikio eli Kaapin Jouni (1875 - 1956), joka oli poromies ja suvun päämies. Tila oli vakituisesti asutettu vuoteen 2004 saakka.
Kesällä Kaapin Jounin maisemia hoitavat lampaat ja niitä puolestaan lammaspaimenviikkoihin osallistuvat paimenet. Alueeseen saa kesäisin tutustua vapaasti, mutta rakennukset eivät ole avoinna yleisölle. Lähde: https://www.luontoon.fi/kaapinjounintila
Koska kentällä ei näkynyt vielä liikettä, päätin jatkaa matkaa.
Kaapin Jounin kentällä oli hyvä laituri tulla ja lähteä.
Jatkoin matkaa Sotkajärven pohjoisrantaa, joka oli parhaiten suojassa tuulelta.
Matkan varrella oli pieniä hiekkarantoja, joista tarvitsi vain valita pysähtymiseen mieluisimmat. Järven rannat syvenivät monin paikoin jyrkästi. Hyvin maastoon kätkeytyneitä mökkejä oli jokunen alkumatkasta.
Järvimaisemia riitti kuudeksi kilometriksi ennen vesistön kapenemista jokiuomaksi. Lähellä jokisuuta näin pari kalastajaa ja vastaan tuli yksi kanoottimeloja. Muita kulkijoita ei sitten näkynytkään ennen Searitnivaa. Reitti oli muutamalta jokivenereissulta ja yhdeltä soutuveneretkeltä tuttu.
Edessä Joenkielinen, minne lähtee Njurkulahdesta merkitty patikkareitti.
Searitnivan ylityspaikka. Vähän ennen Searitnivaa piti väistellä kiviä matalikossa. Melkein onnistuinkin. Päätin pitää kunnon evästauon ja lähteä paluumatkalle, jottei siitä tulisi liian kitulias. Kokemusta on sellaisestakin matkanteosta.
Klo 10 Njurkulahdesta lähteneet jokiveneet ajoivat ohi kohti Ravadasta ja Kultahaminaa evästaukoni aikana. Jos seuraava SUP-reissu Lemmenjoelle joskus mahdollistuu, niin voisi olla hyvä idea meloa Ravadakselle saakka ja palata jokiveneellä tai toisin päin. Joki virtaa niin leppoisasti, ettei suunnalla ole suurta väliä.
Paluumatkalla kahden kanootin retkikunta meloi ohi. Päivän edetessä alkoi melojia tulla vastaankin. Vesi oli kirkasta, mutta kaloja on huomannut. Joen syvyys vaihteli välillä nopeastikin, joten valppaana sai olla. Uppopuutkin kannatti noteerata.
Mitäpä tähän lisäämään.
Jokaisen joenmutkan takana odotti erilainen maisema.
Sotkajärven leiripaikka on töyräällä rannan tuntumassa. Tältä kohtaa on 2.8km merkittyä patikkareittiä Joenkielisen (535mmpy) huipulle. Osa kulkeekin vesireittiä tähän saakka ja piipahtaa jalkaisin Joenkielisellä.
Viimeisen pidemmän tauon vietin Sotkajärven pohjoisrannalla. Saman rannan tuntumassa olisi kannattanut jatkaa edelleen, koska tuuli ei ollutkaan kääntynyt päivän aikana.
Kaapin Jounin tila häämötti Sotkajärven pohjoisrannalla. Koska tuuli alkoi vähitellen yltyä eikä puhtia kentän kautta koukkaamiseen enää ollut, jatkoin matkaa Sotkajärven etelärannan tuntumassa. Njurkulahdessa olikin sitten tyynempää. Reissusta jäi tilapäisen väsymyksen lisäksi pysyvät hyvät muistot - ja haave uudesta retkestä näihin maisemiin.
Comments