Historian siipien havinaa kahdella kolttakentällä Luttojoen tuntumassa.
Ajankohta: 25.6.2023
Lähtöpaikka: Nimetön metsätie kääntyi Ivalon suunnasta tullessa oikealle Raja-Joosepin rajavartioaseman (Raja-Joosepintie 3939, Ivalo, Inari) kohdalla olevan P-alueen takanurkalta. Metsätien varrella oli yksi risteyksen tapainen, siinä oikealle kääntymättä jättäminen oli oikea ratkaisu. Kivikkoista tietä olisi voinut ajaa 2,5km, mutta usko loppui kahden kilometrin liepeillä. Vauhdin oltua metsätiellä alle kävelyvauhdin oli helpompi jättää auto tienposkeen ja kävellä. (Silloin ei ollut vielä tietoa, miten lähellä määränpää jo oli.)
Reitti: Patikoitava osuus Oskarinjärven ja Oskarinkosken kentille oli helppokulkuinen janareitti. Lähes koko matka oli vanhaa, tasaista metsätietä. Maasto vietti loivasti Oskarinjärvelle. Kenttien välillä oli lyhyt, mutta pitkästi elämää nähnyt pitkospuuetappi, jossa piti vähän katsoa mihin askelensa tähtää. Kumpikin kenttä sijaitsee UK-kansallispuiston alueella.
Kesto: Reilu tunti + oleilut
(Punainen reittiviiva on kuvassa erheellisesti pohjoisempana kuin Oskarinjärvelle vievä metsätie.)
Raja-Joosepin rajavartioaseman kohdalla kantatien (nro 91) vastakkaisella puolella oli suuri levike ja sen takanurkalla poroportti, josta pääsi kolttakentille vievälle metsätielle.
Ajovauhti ei kivikkoisella tiellä ollut kummoinen. Käveleminen olisi jännittänyt vähemmän, mutta kuumottava helle hillitsi kävelyhaluja. Helpotusta sekä toivoa paluumatkan onnistumisen mahdollisuudesta toi toisen auton näkeminen pysäköitynä määränpäässä. Joku oli päässyt perille!
Ajaa olisi voinut ainakin tänne saakka. Puiden takaa pilkisti parkkeerattu auto.
Tien toisella puolella näkyvästä viitasta oli pääteltävissä välimatka maantielle.
Lähtöpaikalla UK-kansallispuiston rajalla oli laavun kehikko ja kodikkaasti varustettu nuotiopaikka.
Hienohiekkaista metsätietä olisi voinut periaatteessa ajaa vielä pysäköintiaukiolta eteenpäin. Etapilla oli tosin yksi tien poikki kulkeva niin syvä vesiuoman jäänne, että sitä oli yritetty paikkailla tiiliskivillä.
Oskarinjärven liepeillä ei tarvinnut enää miettiä ajamista. Ajokieltomerkin jälkeen alkoi nimittäin kansallispuiston alue.
Oskarinjärven kenttä. Luttojoen kolttakentät ovat Petsamon Suonikylästä evakkoon lähteneiden Semenoffin ja Fofanoffin perheiden asuinpaikkoja. Museovirasto ja Metsähallitus huolehtivat rakennusten ja kenttien ympäristön kunnossapidosta. Lue lisää täältä.
Oskarinjärven rannoilla asui Semenoffeja ja Fofanoffeja 1946-1948 (luontoon.fi). Semenoffien kesäpaikka oli 12 km päässä Suomujoen Kotajärven rannassa (linkki tämän jutun lopussa).
Oskarinjärven kentän tupa, joka oli Fofanoffien kuusihenkisen perheen asumus (luontoon.fi).
Piharakennuksia Oskarinjärvellä.
Taivallus jatkui Oskarinjärveltä noin 300 metrin päähän Oskarinkosken kentälle.
Pitkospuut olivat lahonneet maanmyötäisesti.
Oskarinkosken kentän rakennuksia pilkotti suon takaa metsästä.
Molemmilta kentiltä löytyivät myös saamen- ja englanninkieliset opastekstit.
Oskarinkosken tupa.
Maauuni.
Toinen tupa toimii nykyään huoltotupana. Talvipaikka oli kahden perheen "kylä". Semenoffien lisäksi Luton varteen asettui Fofanoffien perhe. Talvipaikkaan tultiin jo elokuun lopussa ja muuttomatka taittui veneellä. Koko talven ajan pyydettiin kalaa jään alta juomustamalla. Poronhoitoa harjoitettiin, vaikka merkittävä osa poroista olikin jäänyt entiselle synnyinseudulle. (luontoon.fi)
Lammaspuura eli aikoinaan lampaiden yöpymispaikkana toiminut pieni turvekota; tämä tieto löytyi opastaulusta. Eivät varmaan mahtuneet kummoista iltavilliä pitämään karitsat majassaan.
Savusauna oli rakennettu 1980-luvulla vanhemman hirsirakennuksen paikalle. Ovi oli nyt lukossa.
Oskarinkoski.
Kosken rannalla oli paras paikka eväshetken viettoon. Katse lepäsi kesäisessä maisemassa. Paikalla vierähti toinenkin hetki kosken kuohuja kuunnellessa ja paikan historiaa ihmetellessä. Semenoffit ja Fofanoffit olivat muuttaneet näiltä tienoilta Sevettijärvelle 1940-luvun lopulla (luontoon.fi).
Commentaires