Raahen Muinaispolku -hankkeessa toteutettiin Lasikankaan, Saloisten, Mattilanperän ja Kopsan kylien yhteistyönä retkeilyreitistö, jota rahoitti Nouseva Rannikkoseutu ry. Muinaispolku valmistui vuonna 2023.
Ajankohta: 18.5.2024
Lähtöpaikka: Muinaispolun infopiste 88-tien läheisyydessä. Raahesta Vihantiin päin 88-tietä kulkiessa käännyin "Ylipää 2 " -risteyksen jälkeen noin 1km kuluttua vasemmalle metsätielle, jonka varressa näkyi pöheikön ympäröimä sähkökoppi tms. ja kohta sen jälkeen opastaulu.
Opastaulun koordinaatit 64° 36.664 P, 024° 38.502 I
Reitti: Polku kulki lähestulkoon tasaisissa maisemissa lukuun ottamatta pientä kipuamista Jylhänkalliolle. Osa reitistä oli metsätietä ja osa luonnonpolkua. Pitkospuita oli tehty kosteimpiin paikkoihin. Saralammen rannassa oli laituri ja Jylhässä laavuja kaksin kappalein. Reitti oli merkitty keltapäisin tolpin, keltaisin maalimerkein puissa ja paikoin myös opasviitoin.
Kesto: Vajaa kaksi tuntia
Metsätien risteys näytti 88-tietä sisämaahan päin kulkiessa tältä. Muinaispolun opastaulun pystyi näkemään 88-tieltä, kun vain tähysi tarpeeksi pitkälle.
Aloitin reissun Olet tässä -merkin osoittamalta kohdalta ja patikoin Kettukankaalle Mattilanperäntien varteen (infomerkki kuvan vasemmassa alareunassa). Suurin osa reitistä oli jo parilta aiemmalta reissulta tuttua.
Alkuun piti taivaltaa pieni pätkä 88-tien piennarta Vihantiin päin, ylittää tie ja jatkaa sitten soratietä, jonka alkupäässä näkyikin ensimmäinen keltapäinen tolppa.
Soratie muuttui ennen pitkää vanhan kärrytien tapaiseksi.
Naavatupot viestivät hyvää ilman puhtaudesta.
Tässä risteyksessä kävellä hilppasin ensin suoraan, mutta onneksi aika pian tuli mieleen, että eipä näy merkkejä enää, ei. Palasin risteykseen huomatakseni, että keltapäinen tolppa opasti jatkamaan oikealle.
Sillä, että pää tyhjenee patikoidessa, on puolensa ja puolensa. Ihan tyhjin ajatuksin ei auta kuljeskella, jos ei tunne reittiä entuudestaan.
Yritin kuvata kevään ensisilmuja koivussa, mutta tuuli piehtaroi oksistossa niin, ettei kuvaamisesta meinannut tulla mitään!
Tästä kohti tunnistin kulkeneeni ennenkin. Sillä kertaa patikoin Saranevalle ja Jylhänkalliolle kuvassa oikealle mutkan taakse jäävältä aukiolta. Siitä reissusta voi lukea lisää täältä. Nyt jatkoin viitoituksen mukaisesti suoraan.
Reittimerkki opasti kulkemaan yhä suoraan, mutta kiersin sattuneista syistä oikealta metsän kautta.
Metsässä osuivat kohdalle uudenkarheat pitkospuut, mikä oli hyvin mieluisa yllätys. Näitä ei vielä toissa syksynä ollut tai sitten oli lengertänyt aika kaukana metsässä.
Sähkölinjan kohdalle oli tehty viitoitus. Etenin viitan JYLHÄ 1KM osoittamaan suuntaan. En ole koskaan erityisesti perustanut sähkölinjoilla kulkevista reiteistä niiden muhkuraisuuden takia, mutta nyt kulku sujui suht vaivattomasti.
Saranevan läpi vievä osuus reitistä oli pitkostettu. Pitkospuiden alkupään infotaulussa esiteltiin muinaispolun toteuttaja- ja rahoittajatahot. On kyllä kerrassaan hienoa tämä, mitä kyläyhdistykset ovat rahoittajiensa tukemana aikaansaaneet!
Saralampi lepäsi tällä kertaa siniruskeissa sävyissä. Laiturilla kelpasi pitää juomataukoa.
Kurki.
Nevalle oli ilmaantunut levike ja penkki. Hyvä, että on pysähdyspaikkoja.
Istuen kelpasi katsella vaikkapa näitä kiemuraisia suomäntyjä.
Ellei kangasperhonen olisi lennähtänyt paikalleen, en olisi huomannut sen olemassaoloa.
Pitkosten päättyessä alkoivat puiden välistä pilkistellä Jylhänkalliot.
Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkunassa kerrotaan Jylhänkallion eteläpuolella sijaitsevista kivivallista ja kivikehästä. Paikka on määritelty kiinteäksi muinaisjäännökseksi.
Tulipa nyt mieleen, että Raahen vanhaa kaupunkia kutsutaan vanhaksi ja Jylhän löydöksiä muinaisiksi. Missä kulkee vanhan ja muinaisen raja? Internetissäkin on joku tätä miettinyt.
Kallion päällä oli kaiketi kuntoilijoita aikoinaan palvellut postilaatikko.
Uudempi postilaatikko oli pienen matkan päässä kalliolta Jylhän opastaulun lähettyvillä. Puuklapit odottivat mitä todennäköisimmin kuljetusta laavujen luona olevalle nuotiopaikalle.
Maastopalovaroituksen voimassa ollessa ei tarvinnut miettiä, tehdäkö tulet vai ei. Eväätkin oli sitä myöten ts. miten keitettävää tai paistettavaa ei ollut mukana. Hyvä evästauon paikka oli tässä silti.
Matka jatkui Jylhästä etelään hyvin helppokulkuista polkua pitkin. Tässä risteyksessä käännyin oikealle Kettukankaan suuntaan.
Mäntykukasta en ollut kuullutkaan saatikka nähnyt sitä. Ei sitä voinut nähdä nytkään, mutta jos paikalle palaisi loppukesästä, voisi osua näkemään tämän harvinaisuuden!
Toukokuiset retket ovat kivoja aurinkoisten, mutta helpon viileiden säiden takia, eikä hyttysiäkään ole vielä vaivoina. Toisaalta lumien sulamisvedet voivat järjestää aikamoisiakin hidasteita matkalle, ellei ole varustautunut vettä kestävin jalkinein.
Saavuin valtavalle sora-aukiolle. Tällaista näkymää oli vasemmalla, oikealla ja edessä eikä opasmerkkejä näkynyt missään. Kävelin pienen matkaa takaisin päin tarkistamaan, että olinko jättänyt huomaamatta jotakin. Näytti siltä, etten ollut. Koska karttaan merkitty reitti oli suora, päättelin reitin jatkuvan aukion oikean päädyn suuntaan.
Päättely osui oikeaan! Nämä kaksi keltaista pallukkaa rauhoittivat epäröiväksi käyneen mielen.
Reittimerkintöjä olikin sitten taas kaksin kappalein. Polku oli miellyttävämpää kuljettavaa kuin taakse jäänyt sorakenttä.
Eipä aikaakaan, kun saavuin Mattilanperäntielle ja suuntasin huomioni oikealle.
Pienen matkan päässä näkyi Kettukankaan muinaisalueen opasviitta. Muinaisalueella käynnistä löytyy oma tarinansa täältä.
Nyt en lähtenyt muinaisalueelle enkä myöskään patikoinut takaisin Jylhä - Mattilanperä -reitille, vaikka olin alun perin niin aikonut. Päätin odotella, että kevätkesän aurinko kuivaa viimeisetkin vesilontteikot, ja jatkan sitten muinaispolkuun tutustumista!
Comments