Pirttivaaran jätinkirkko, röykkiöitä, tervahautoja ja muita muinaisen asumisen jälkiä muinaispolun varressa.
Ajankohta: 27.8.2024
Lähtöpaikka: Koordinaatit 64° 32.955 P, 024° 34.144 I. Ajoin 88-tieltä Laivan kaivoksen (Laivakankaantie 503) viitoituksia seuraten lähelle kaivosaluetta. Viimeisessä oikealle kääntyvässä risteyksessä ennen kaivoksen porttia oli uudenkarhea Laivavaaran muinaispolun opastaulu sekä puinen opasviitta, jossa mainittiin muinaisalueelle olevan matkaa 2,2km. Pysähdyin tutkimaan karttaa ja autoilin sitten tuon 2,2km matkan varsinaisen polun lähtöpaikalle. (Auton olisi voinut jättää myös tien varteen opastaulun lähettyville.) Metsäautotien varrella oli hyvät opasteet perille. Varsinainen polku alkoi kohdasta, jossa oli viitta "Pirttivaara 300m". Viitan lähettyvillä oli tilaa 2-3 autolle.
Reitti: Reitti oli merkitty keltapäisin puutolpin sekä keltaisin maalimerkein puissa ja kivissä. Reitille oli kesällä lisätty myös keltaisia nauhoja, jotka helpottivat kesän rehevöittämässä maastossa suunnistamista. Matkan varrella oli myös infotauluja, joiden sisältämistä QR-koodeista pystyi ammentamaan lisää tietoa muinaispolusta. Korkeuserot reitillä eivät olleet suuria, mutta hakkuuaukean maasto teki etenemisestä hitaahkoa. Pirttivaara jätinkirkkoineen ja muut muinaiskohteet palkitsivat kyllä vaivannäön!
Kesto: Vajaa 1,5 tuntia.
Kävin ensimmäisen kerran Laivavaaran muinaispolulla toukokuussa. Silloin tulin kiertäneeksi vain osan polusta, koska olin vain summittaisesti vilkaissut karttaa ennen lähtöä ja solahdin pois reitiltä. Sääkään ei tuolla reissulla mairitellut. Kesällä luin netistä, että Laivakankaantien varrelle oli pystytetty opastaulu karttoineen. Siitä lähtien odottelin sopivaa säätä ja hetkeä päästäkseni kiertämään koko reitin!
Opastaulun karttakuvista pystyi havainnoimaan senkin, että muinaispolun seudulla lainehtivat aikoinaan meren aallot! Nyt eivät edes varpaat kastuneet.
Pisteviivalla merkitty osuus oli metsätietä.
Pysäköin 2,2 kilometrin metsätietaipaleen jälkeen tälle aukiolle, jossa oli kyltti "Pirttivaara 300m".
Ja eikun maastoon! Reitti oli merkitty keltapäisin tolpin sekä maalimerkein puissa ja kivissä. Keltaiset nauhat oli lisätty reitille kesän aikana. Se kyllä helpotti kulkemista kesän tuuheuttamassa kasvustossa, johon osa merkeistä oli kätkeytynyt. Eksymisen vaaraa ei ollut, kun vain seuraili merkintöjä. Kartan olin kuvannut opastaulusta kännykkääni, mikä osaltaan helpotti reitin hahmottamista.
Juolukka.
Puolukkasadosta oli tulossa hyvänlainen.
Pirttivaaralla tuuli, mutta ei haitoiksi asti. Lämpimät säät olivat jatkuneet pitkälle elokuun loppuun asti.
Laivavaaran muinaispolun kohteet oli merkitty opastauluin. Tässä kohtaa kerrottiin keskuskuopallisesta röykkiöstä, joka oli toiminut kivikaudella purnuna eli muinaisena kellarina.
Kivikautisen röykkiön jäänteitä.
Reitti kulki hienon kalliorinteen poikki.
Silmäys muinaispolulta nykyaikaan.
QR-koodeista pystyi lukemaan lisää kohteista. Tämä koodi vei kulttuuriympäristön palveluikkunaan.
Pirttivaaran jätinkirkko on opastaulun mukaan Saloisten suurin jätinkirkko. Maankohoamisen perusteella jätinkirkkojen rakentamisen ajankohdaksi on arvioitu 3000-2500 eaa.
Muinaispolku kulki jätinkirkon keskeltä. Jätinkirkkojen käyttötarkoitusta ei tunneta, mutta niitä on arveltu kokoontumispaikoiksi, hylkeenpyytäjien traanivarastoiksi tai jopa taivaankappaleiden havainnointipaikoiksi. Näin kerrottiin opastaulussa.
Jätinkirkon seinämää. Vietin leppoisan aamiaishetken alempana rinteessä tuulensuojassa ja aamuauringon lämmössä.
Pirttivaaran laella oli asuinpainannealueita muistona kivikautisesta kylästä. Opastaulun mukaan asutusta Pirttivaaralla on arvioitu olleen kivikauden lopulta noin 3000 eaa. lähtien joidenkin vuosisatojen ajan. Ilmaston kylmeneminen kukisti kulttuurin jätinkirkkoajan lopulla ja asutus jatkui alempana ranta-alueilla. Ilmanko täällä ei näkynyt enää ketään.
Laivavaaran tupa oli minulla uusi tuttavuus, koska osa reitistä oli jäänyt keväällä kulkematta.
Vielä raivaamattomassa rankametsässä harppominen haastoi mukavasti.
Kasvusto oli paikoin hyvinkin tiheää.
Laivavaaran tupa näkyi hakkuuaukean takana.
Tuvan seinälle oli kiinnitetty heteka varavuoteeksi.
Tuvassa oli kaksi petipaikkaa, ruokapöytä penkkeineen ja muita tykötarpeita. Karkea arvioni on, että kohde on ollut asuinkäytössä aikaisintaan viime vuosisadalla, sillä kivikaudella on tuskin vielä ollut teflonpannuja ja muovikanistereita.
Matka jatkui rakkakuopille.
Koivu oli asettunut rakkakuoppaan niin kuin kukka ruukkuun konsanaan.
Polku laskeutui loivasti metsäautotielle.
Viimeiset sadat metrit taivalsin samaa tietä, jota pitkin olin aiemmin autoillut lähtöpaikalle.
Tien varrella olevassa opastaulussa kerrottiin muinaisesta asuinalueesta ja tervahaudasta, jollaisia on alueella useampikin.
Laivavaaran muinaispolulta löytyy kyllä huikea kattaus muinaishistoriaa! Ja onpa Pirttivaara jätinkirkkoineen aivan jännä retkikohde sittenkin, vaikka ei niin historiaan uppoutuisikaan. Ei voi taaskin kuin kiittää kyläyhdistyksiä, jotka ovat nähneet vaivaa tämänkin retkikohteen eteen.
Comments