Historiallinen kolttasaamelaisten asuinpaikka mukavan metsätaipaleen takana.
Ajankohta: 6.7.2021
Lähtöpaikka: Polku kolttakentälle läksi Aittajärven P-alueelta, jonne pääsi kääntymällä nelostieltä Kuutuantielle ja ajamalla sitä noin 35km. Matkan varrella oli jokunen opasviitta Aittajärvelle. Autoiltava etappi oli välillä hyvinkin monttuista soratietä, joten aikaa matkantekoon kului tuntuvasti. Yksi poroportti oli matkalla.
Reitti: Polku Aittajärveltä Suomun kolttakentälle on ns. janareitti. Polkua ei oltu erikseen merkitty. Kun piti vesistön näköpiirissään oikealla puolella, niin eksymisen vaaraa ei ollut. Maasto oli helppokulkuista eikä korkeuseroja ollut mainittavaksi asti.
Kesto: Ainakin 2h
Aittajärvi on suosittu vaellusreissujen lähtöpaikka, joten pysäköintitilalle on kysyntää. Luontoon.fi-sivuston mukaan Aittajärven P-alueella on tilaa 50 autolle. Heinäkuisena aamuna paikkoja oli käytössä noin puolet. Parkkialueelta on noin 300 metrin kävelymatka järvelle.
Aittajärven rannan tuntumassa on laavu. Pari telttakuntaa oli leiriytynyt lähimetsään.
Opastaulun kartasta selvisi Aittajärven ja Suomujoen sijainti aivan UK-kansallispuiston pohjoisreunalla. Sodankylän ja Inarin kuntarajakaan ei ollut näköjään kaukana.
Opasteet neuvoivat suuntaamaan itään.
Reitti seuraili Suomujoen pohjoisrantaa.
Parinsadan metrin jälkeen tuli kahluupaikka, jota ei ollut nyt tarvetta käyttää. Kerran olen ylityksen tehnyt Paratiisikurulta palatessa. Silloin köysi oli viritettynä joen yli kahluuta helpottamaan, mutta nyt se näytti roikkuvan nipussa pylvään kyljessä. Veden syvyys vaihtelee ajankohdan mukaan, mutta taannoin vettä oli korkeimmillaan pohkeeseen saakka.
Katse lepäsi joenvarsinäkymissä.
Polulla ei ollut erillisiä reittimerkintöjä.
Jokivesi oli kirkasta niin kuin Lapin vesillä on tapana olla.
Tätä voisi kutsua jo idylliksi.
Matkalle osui yksi puron ylitys. Tällä paikalla oli mukava pysähtyä mennen tullen.
Reissun ainoa muu kulkija juosta hökelsi vastaan epäselvissä olosuhteissa - vai liekö käteni tutissut kuvatessa.
Kotajärven tulistelupaikka tuli kohdalle noin 400 metriä ennen kolttakenttää. Lähettyviltä löytyivät myös kuivakäymälä ja puuvaja.
Kolttakentän opastaulusta löytyi monenlaista tietoa, mm. tämä aluekartta.
Suomujoen kolttakenttä oli Petsamon Suonikylästä kotoisin olleen Semenoffin perheen kesäasuinpaikkana vuosina 1946-1948. Se on nykyisen Suomen alueella parhaiten säilynyt kolttasaamelaisten rakennuskokonaisuus, joka on tehty vanhan Suonikylän rakennusperinteen mukaisesti. Paikka on rakennushistorian ja kolttaperinteen kannalta arvokas. Näin kertoo https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2438.
Opastaulussa kerrottiin, että jalka-aitta oli rakennettu vuonna 1947 maahan kaivetuille irtokannoille. Kannot oli veistetty sileiksi myyrien torjumiseksi.
Jalka-aitan jalka. Eipä näkynyt myyriä!
Kota oli rakennettu vuonna 1946 ensimmäiseksi asunnoksi.
Asuinkäytön päätyttyä kota jäi keittokodaksi. Semenoffien talvipaikka löytyy 12km päässä Luttojoen varrelta Oskarinkoskelta. (Linkki Oskarinjärven ja Oskarinkosken tarinaan löytyy tämän jutun lopusta.)
Alkuperäisen pirtin arvellaan valmistuneen vuonna 1947. Pirtti rakennettiin uudelleen vuonna 1983. Se toimii kansallispuiston huoltotupana ja on yleisöltä suljettu.
Alueella on ollut 1400 metriä poroaitaa, jolla on korkeutta 150cm. Opastaulun mukaan aidan vitsaksina on käytetty sodanaikaista saksalaista puhelinkaapelia ja nauloja.
Rannan kelopuulla oli hyvä istuskella ja pitää evästaukoa. Jos olisin jatkanut toiset pari kilometriä itään, olisin saapunut Metsähallituksen autiotuvalle, Snellmaninmajalle. Joki on majan kohdalla kapeampi, mutta syvempi kuin Aittajärven kahluupaikalla. Vettä oli ehkä metrin verran Paratiisikurun reissulla yli kahlatessa.
Paluumatkan vastatuuli virvoitti oloa mukavasti. Ilman lämpötila kipusi reissun aikana kolme astetta hellerajan tuntumaan.
Mistäpä sen tietää, montako poroa tuossakin metsässä lymyili.
Paluumatkani loppupuoliskolla valitsin enemmän kuljetun näköisen oikeanpuoleisen polun, mutta jonkun ajan päästä alkoi mieleen hiipiä epäily väärästä reitistä. Ranta tuntui kaikkoavan liikaa, joten päätin kääntyä takaisin. Kokeilin sitten vasemmanpuoleista polkua, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
Aittajärvellä telttailijat purkivat leirejään. Olivatko kenties menossa Sokostille tai palaamassa sieltä, tiedä häntä. Mänty pysyi vakaasti sijoillaan Aittajärven törmässä.
Comments